Tämän WordPress-järjestelmän sivujen tietoja ei enää päivitetä.

Yst. terv. Toni Auvinen

Etelä-Savossa maakuntaliiton ja kuntien toimesta laaditut alustavat hankesuunnitelmat sekä maakunnallinen hankeohjelma toimitettiin Viestintävirastolle lokakuussa 2009. Laajakaistojen rakentaminen käynnistyi vuonna 2010 toteutettavalla Pertunmaan pilottihankkeella, jonka jälkeen maakuntaliitto kilpailuttaa kuntakohtaiset hankkeet kuntien toivomassa aikataulussa. Ensimmäinen kilpailutuskierros käytiin kesän 2010 aikana ja sen lopputuloksena valittiin Mikkelin Puhelin ainoana tarjoajana vastaamaan Pertunmaan pilotin lisäksi Hirvensalmen, Joroisten ja Pieksämäen hankkeiden toteuttamisesta. Kilpailutuksessa mukana olivat myös Rantasalmi ja Enonkoski, joiden hankkeille ei kuitenkaan saatu yhtään tarjousta.

Laajakaista on yksi Suomen suurimmista koko maata koskettavista teknisen infrastruktuurin hankkeista, joka toteutuessaan tasoittaisi erityisesti haja-asutusalueiden asuin- ja elinolosuhteita sekä kehittymisen mahdollisuuksia kaupunkiseutuihin verrattuna. Hankkeen toteuttamista on kuitenkin alusta saakka vaivannut vauhtisokeus, joka on jo nyt alkanut kostautua epäselvinä tulkintoina, hyvin eritasoisina hankesuunnitelmina, erikokoisina eli käytännössä liian isoina tai liian pieninä hanke-alueina, raskaasti byrokraattisiin hanke-asiakirjoihin liittyvillä ongelmilla sekä aikataulujen venymisellä.

Koska Rantasalmen ja Enonkosken kaltaisia kuntia, joiden hankkeiden toteuttamisesta ei kukaan teleyritys ole ollut kiinnostunut on Suomessa jo useita kymmeniä, voidaan myös kyseenalaistaa että tullaanko laajakaista kuitenkin rakentamaan vain valituille eikä kaikille kuten tavoitteena on ollut? Teleyritykset näyttävät nimittäin valitsevan hankkeiden joukosta kaupallisesti parhaat alueet ja monet harvaan asutun maaseudun kohteet, joissa tarve nykyaikaisille tietoliikenneyhteyksille olisi kaikkein suurin näyttävät jäävän kiinnostuksen ulkopuolelle. Tähän ongelmaan on lähdetty useilla alueilla vastaamaan kuntaomistukseen tai kuntien vahvaan tukeen perustuvilla verkko-osuuskunnilla ja -yhtiöillä.

On ymmärrettävää että kunnat ovat ottaneet vastuuta laajakaistarakentamisesta tilanteessa, jossa teleyritykset ovat vastuustaan vetäytyneet. Kuntien toteuttamissa hankkeissa tulisi kuitenkin muistaa kuntalaisten yhdenvertaisuusperiaate, jolloin laajakaistan tulisi todellakin kattaa koko kunnan alue niin että kaikilla kuntalaisilla olisi mahdollisuudet siitä hyötyä. Ongelmallinen on myös tilanne, jossa kuntien vastuulle jää verkko-operaattorina toimimisen lisäksi myös palvelu-operaattorin velvoitteet, eli käytännössä liittymien myynti, markkinointi, asiakaspalvelu, ylläpito ja huolto. Näiden asioiden koen olevan jo aika kaukana kunnan peruspalvelujen tuottamisesta ja ylläpitämisestä sekä vaativan hyvin paljon erityisosaamista.

Jotta laajakaistat saataisiin todellakin kaikkien eikä vain valittujen kansalaisten käyttöön, olisi pilottihankkeet pitänyt toteuttaa ensin rauhassa alusta loppuun saakka. Pilottien tuomien kokemusten myötä olisi sitten voitu käynnistää varsinainen koko maan kattava hanke, jota olisi mielestäni pitänyt viedä enemmän teleyrityksiä velvoittavaan suuntaan. Toisena vaihtoehtona olisi voinut olla pelkästään julkisella rahalla toteutettu valtion ja kuntien yhdessä omistama verkko-yhtiö, joka olisi rakennuttanut verkon ja vuokrannut sen eteenpäin kaikkien teleyrityksien käytettäväksi ja hyödynnettäväksi. Tällä tavalla laajakaistat olisi todellakin saatu tarjottua kaikille, myös meille jotka asumme ja yritämme teleyrityksien kaupallisten alueiden ulkopuolella.

Vaikka olen vasta 32-vuotias ja olen ehtinyt olla mukana yhteiskunnallisissa asiantuntija- ja luottamustehtävissä jo yli kymmenen vuoden ajan. Työssäni toimin markkinointi- ja viestintäalan yrittäjänä sekä Pieksämäen kaupunkikeskustan kehittämishankkeen projektipäällikkönä.

Opiskelen Itä-Suomen Yliopistossa yhteiskuntatieteitä, joissa pääaine on yhteiskuntapolitiikka ja sivuaineet yrittäjyys-, matkailu- ja maaseutuopinnot. Luottamustehtävissä vaikutan Rantasalmen kunnanvaltuuston puheenjohtajana sekä Etelä-Savon maakuntavaltuuston ja maakunnan yhteistyöryhmän jäsenenä. Harrastuksiini kuuluvat ympärivuotinen liikunta, koti- ja ulkomaanmatkailu sekä monipuoliset kulttuurikokemukset.

V: Mielestäni ei ole oikein etukäteen määritellä kuntien sopivaa määrää, sillä on selvää että kuntamäärä tulee pienenemään, mutta sen tulee tapahtua luonnollisesti hyviä yhteistyömalleja naapurikuntien kanssa rakentaen. On totta, että Suomessa on joiltain osin luotu liian monimutkaisia ja eritasoisia hallintomalleja, mutta siihen eivät ole syypäitä vain kunnat vaan myös valtiolla on peiliin katsomisen paikka. Valtiotason päätöksenteko ja yliennakoivat linjaukset kunta-valtio suhteen tulevaisuudesta, ovat vaikeuttaneet kuntatason toimintaa, koska emme ole voineet olla varmoja mitä huomenna tai ensi viikolla tulee tapahtumaan.

Pärjääkö Rantasalmen kunta yksin ja millä edellytyksin?

V: Rantasalmi pärjää hyvää yhteistyötä naapurikuntien ja -kaupunkien kanssa tehden varmasti nykyisen kaltaisesti, mutta meidänkin tulee uskaltaa tarkastella yhteistyön edelleen tiivistämistä, joka voi jollain aikavälillä johtaa myös kuntakohtaisen hallinnon vähentämiseen. Henkilökohtaisesti toivon että Rantasalmi jatkaa ennakoivaa valmistautumista tulevaan ja hakee toimivia sekä kustannustehokkaita palvelutuotantomalleja yhdessä rajanaapureidensa kanssa. Yhteistyö ei tule myöskään löytymään vain yhdestä suunnasta, vaan meidän tulee toimialoista riippuvilla joustavilla sopimuksilla toimia sekä kaupunkien että maalaiskuntien kanssa.

Miten koet JJR-yhteistyön ja sen tulevaisuuden?

V: JJR-yhteistyö on ollut aikaansa edellä ja toiminut eräänlaisena tienraivaajana kuntarajat ylittävälle palveluyhteistyölle ja toimialavastuiden seudulliselle jakamiselle. Olemme olleet ennennäkemättömän rohkeita myös henkilöstösiirtojen ja ylikunnallisten työpaikkojen näkökulmista katsottuna. JJR ei voi kuitenkaan jäädä paikoilleen, vaan tämän valtuustokauden loppuun mennessä meidän tulee päättää aiommeko edelleen tiivistää yhteistoimintaa vai onko joku allianssikunnista suuntaamassa johonkin toiseen suuntaan. Jos JJR hajautuu niin tehty työ ei mene hukkaan, mutta sitä on edessä entistä enemmän.

Millaisena olet kokenut kunnanvaltuuston johtamisen?

V: Nousin Rantasalmen kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi jo 30-vuotiaana, joka on Suomen mittakaavassa erittäin harvinaista. Olen kuitenkin pyrkinyt täyttämään vastuuni ja edistämään valtuustotason vaikuttamismahdollisuuksia sekä kohdentamaan keskustelua valtuustolle olennaisiin päätösasioihin. Valtuustokauden alussa asetin tavoitteiksi kuntastrategian päivittämisen, kuntatalouden tervehdyttämisen sekä tiivistyvän kuntayhteistyön, joissa olemme mielestämme myös hyvin onnistuneet. Olen myös pyrkinyt vahvistamaan valtuuston yhteishenkeä ja puoluerajoista riippumatonta yhteistoimintaa, kuten valtuustonpuheenjohtajan rooliin mielestäni kuuluukin.

Nuoreksi mieheksi olet ehtinyt politiikassa jo paljon. Mitä keskeisiä luottamustehtäviä olet tähän mennessä hoitanut?

V: Olen ollut aktiivipolitiikassa mukana nyt 10 vuotta, joiden aikana olen ehtinyt hoitaa kymmeniä erilaisia luottamus- ja asiantuntijatehtäviä. Merkittävimmät tehtävät kuntatasolla ovat olleet kunnanvaltuuston puheenjohtajuus, kunnanhallituksen varapuheenjohtajuus, suurimman valtuustoryhmän puheenjohtajuus sekä kaksi kautta kunnanhallituksen jäsenenä. Maakuntatasolla olen toiminut maakuntavaltuustossa, maakuntahallituksessa sekä maakunnan yhteistyöryhmässä. Muita mielenkiintoisia tehtäviä ovat olleet mm. Suomen Ympäristökasvatussäätiön hallituksen jäsenyys, Rajupusu Leader ry:n puheenjohtajuus ja hallituksen jäsenyys sekä Rantasalmen Yrittäjät ry:n puheenjohtajuus.

Millaisia tavoitteita tulevaisuudessa, eduskuntavaalit…..?

V: Opiskelen Itä-Suomen yliopistossa yhteiskuntatieteitä, joten tulevaisuuden toiveammatteja ovat kansanedustajan tai kunnanjohtajan tehtävät. Molemmissa tehtävissä katson edukseni pitkän kokemuksen julkisen ja yksityisen sektorin luottamus- ja asiantuntijatehtävistä. Myös kehittämistyö kiinnostaa, jonka johdosta vastasin parin vuoden ajan alueiden ja elinkeinojen kehittämisohjelmasta ja nykyisin toimin oman yritystoimintani lisäksi Pieksämäen kaupunkikeskustan kehittämishankkeen projektipäällikkönä. Haluaisin myös jatkossa asua täällä maaseudulla, mikäli se vain edessä olevien työtehtävien puolesta on mahdollista.

Haastattelu julkaistu Juvan Lehdessä (1.9.2010) ja osittain samalla viikolla myös Itä- ja Länsi-Savossa.

Maakuntahallituksen osalta maakunnallinen ajattelu on mielestäni mennyt tällä vaalikaudella eteenpäin, mutta maakuntavaltuustossa on vielä paljon tehtävää. Liian usein kokouskeskustelut ohjautuvat liian pieniin yksityiskohtiin vaikka voimavarat tulisi kohdentaa suurempiin maakunnallisiin linjauksiin, joihin sitouduttaisiin myös kuntatason päätöksenteossa. Maakuntataso voisi tulevaisuudessa toimia lähes kaikkien suurempien toimialojen hallinnollisena yhteisorganisaationa ja varsinainen palvelutuotanto olisi edelleen hajautettu kuntiin ja kaupunkeihin. Maakunnallisuuden ei tarvitse tarkoittaa päätösvallan keskittämistä, sillä myös yhdistetyssä hallinto-organisaatiossa tulee edelleen olla edustajat kaikista maakunnan kunnista.

Loistava esimerkkinä ja maakunnallisena suunnannäyttäjänä voidaan pitää elokuun alussa alkanutta Sivistysmaakunta valmisteluhanketta. Lehtitietojen mukaan Mikkelin, Savonlinnan ja Pieksämäen sivistysjohtajat ovat valmistelleet maakuntaliiton tuella hanketta, joka keskittyy ensi vuoden alusta alkaen kehittämään ja luomaan uusia toimintamalleja kuntarajoja rikkovaan yhteistyöhön. Mukana ovat Etelä-Savon kaupunkiseutujen lisäksi myös Varkaus ja Leppävirta Pohjois-Savosta, joten tässä mallissa lähdetään rohkeasti toimimaan maakuntarajan molemmilla puolilla. Toivon että tämä edistyksellinen ajattelu poistaisi viimeisiä asenne-esteitä myös muiden toimialojen maakunnallisessa ja ylimaakunnallisessa palvelutuotannossa.

Yhteistyötä ei tule kuitenkaan jättää maakuntatasolle, vaan kaikkien Itä-Suomen maakuntien tulee jatkossa sopia yhä tiiviimmästä yhteisajattelusta, kuten maakuntaliittojen yhteistoiminta-alue sopimuksissa on jo alustavasti linjattu. Myös yliopistot ovat näyttäneet hyvää esimerkkiä, kun Kuopion, Joensuun ja Savonlinnan kampukset yhdistettiin yhden hallinnon, Itä-Suomen Yliopiston alaisuuteen. Toivon että seuraava Itäsuomalainen yhteisponnistus tulee olemaan Etelä-, Itä- ja Pohjois-Savon sekä Pohjois-Karjalan erikoissairaanhoidot yhdistävä Itä-Suomen laajuinen ISER.

Poliittinen johtajuus onkin siirtymässä 70- ja 80-luvuilla syntyneiden vastuulle. Nämä ikäluokat ovat kasvaneet ja kouluttautuneet erilaisessa yhteiskunnassa kuin sotien jälkeen 50- ja 60 luvulla syntyneet. Uskon että uusi sukupolvi kantaa vastuunsa edellisten tapaan, jonka lisäksi se pystyy vastaamaan entistä paremmin myös kansainvälistymisen tuomiin haasteisiin.

Tämän yhteiskunnallisen sukupolvenvaihdoksen vauhdittamana kutsuisin tulevina vuosina yhä nuoremmat mukaan yhteiskunnallisiin tehtäviin niin lautakuntiin kuin myös kunnanvaltuustoihin ja – hallituksiin. En sano että nuorisovaltuustot ja –foorumit ovat tarpeettomia, mutta rohkaisen  nuoria saman tien tulemaan kunnallisvaalien kautta mukaan myös suoraan vaikuttamiseen. Mielestäni nuorten kuntalaisten ääni kuuluu riittävästi vasta kun he pääsevät itse mukaan asioiden valmisteluun ja varsinaiseen päätöksentekoon kaikille eri tasoille. Uskon myös että kaikki puolueet toivottavat yhä nuoremmat avoimin mielen mukaan ja ovat myös valmiita jakamaan heille yhä vastuullisempia kunnallisia ja seudullisia tehtäviä.

Samalla kutsun nuoria mukaan myös puolueorganisaatioihin, joko puolueiden nuorisojärjestöjen kautta tai suoraan puolueeseen liittyen. Kaikki puolueet tarjoavat tänä päivänä myös laadukasta yhteiskunnallista koulutusta ja kokemuksia, joista on varmasti hyötyä oli tulevaisuuden suunnitelmat sitten mitä tahansa.

Puoluetoiminnassa mukana olemisen ei välttämättä tarvitse tarkoittaa poliittista uravalintaa, vaan siitä on varmasti hyötyä monissa niin työelämään kuin vapaa-aikaankin liittyvissä tehtävissä. Lisäksi yhteiskunnallisissa ja puoluepoliittisissa tehtävissä toimimalla ja vaikuttamalla, sinulla on mahdollisuus laajentaa merkittävästi omia sosiaalisia verkostoja.

Keskusta uudisti lähes koko varapuheenjohtajistonsa kun valituksi tulivat puheenjohtajuutta tavoitellut Timo Kaunisto sekä nuoremman polven edustajina Tuomo Puumala ja Annika Saarikko. Tuloksien julkistamishetki löytyy osoitteesta: http://www.youtube.com/toniauvinen

Keskustajohdon uudistaminen saatettiin päätökseen lauantai-iltana valitsemalla Timo Laaninen uudeksi puoluesihteeriksi. Laanisen ehdokaspuheenvuoro löytyy osoitteesta: http://www.youtube.com/toniauvinen

Laaninen on lähes kuusikymppinen hallintotieteiden maisteri, jolla on vankka tausta ja kokemus Keskusta puolueesta ja aatteesta, tai ainakin siitä mitä aatteesta on vielä viimevuosien kohujen jälkeen jäljellä. Laaninen puhuu puolueen järjestötyön kehittämisestä, vaaliorganisaation kunnon ylläpitämisestä, mutta myös nuoria suosivasta megatrendistä, joka mahdollistaisi erityisesti nuorten Keskustalaisten esiinmarssin. Laaninen muisteleekin 1970-lukua, jolloin Keskustaa nimitettiin auringonlaskun puolueeksi ja jolloin kyseinen uhka torjuttiin avaamalla ovet nuorille kaikilla vaikuttamisen tasoilla.

Laaninen puhuu asiaa, hän on oivaltanut että median runnomat Keskustan johtohahmot ja keski-iältään yli 50-vuotiaiden ylläpitämä puolueorganisaatio eivät pärjää tämän päivän kilpailussa, kun vastassa ovat mm. sosiaalinen media ja täysin muuttunut maailmankatsomus. Keskustalla alkaa olla viimeiset hetket muuttaa sanat teoiksi ja valita kuntiin, ylikunnallisiin organisaatioihin, eduskuntaan ja puoluehallintoon nuoria tämän päivän ja huomisen osaajia. Nämä uudet yhteiskunnalliset vaikuttajat ovat kasvaneet tässä ajassa, saaneet nykyaikaisen koulutuksen ja tarvittavan kansainvälisen kokemuksen.

Laanisen mukaan Keskustan voima on sen jäsenissä, joiden keskinäistä luottamusta on vahvistettava, jotta kaikki voivat tuntea itsensä osaksi poliittista kansanliikettä. Olen samaa mieltä jäsenistön voimasta, mutta olen myös aina kritisoinut Keskustan historiallista tapaa ylläpitää perhejäsenyysrekistereitä, jolloin kotoa muuttaneet nuoret eivät välttämättä tiedä enää olevansa puolueen jäseniä. Toivon että uuden jäsenkortin ja puhdistettavan jäsenrekisterin myötä voidaan siirtyä tällä vuosituhannelle, jossa jokainen saa itse päättää kuulumisestaan poliittisiin puolueisiin, uskontoihin tai muihin kansalaisjärjestöihin niin tahtoessaan.

Toivon Keskustan pesevän kasvonsa viikonlopun puoluekokouksessa ja valitsevan puolueen johtoon uudet nimet ja uudet kasvot. Vain näin voidaan tuleviin eduskuntavaaleihin valmistautua puhtaalta pöydältä, uskoen omaan puolueeseen, sen voimaan ja vaikutusvaltaan, Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan edistämiseksi.

Esimerkkinä huonosta kehityksestä voisin kuvata Etelä-Savon tilannetta, jossa JJR-yhteistyön lisäksi ollaan rakentamassa omia hallintomalleja niin Savonlinnan, Mikkelin kuin Pieksämäki-Varkaus seudulle. Tässä kilpajuoksussa ovat käytössä kaupunkikohtaiset koheesio- ja kilpailukykyohjelmat, seudulliset elinkeinostrategiat, ylimaakunnallinen Keski-Savon malli sekä kolme erilaista näkemystä sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnosta. Myöskään maakunnallisessa toisen asteen koulutuksessa ja Itäsuomalaisessa korkeakoulutuksessa ei vielä ole löydetty toisiaan tukevia sekä riittävän laajoja ja asiakasystävällisiä toimintamalleja.

Valtakunnallisen kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tarkoituksena olisi luoda kuntien vastuulla oleville palveluille riittävän vahva rakenteellinen ja taloudellinen perusta sekä edistää tasapuolisuutta maan kaikissa osissa. Uudistus tulee vaikuttamaan palveluiden järjestämiseen ja rahoitukseen sekä kuntien ja valtion tehtäväjakoon. Tässä yhteydessä myös kunnallista itsehallintoa arvioidaan uudelleen palvelutuotannon yhtenäistämisen sekä joidenkin tuotanto- ja järjestämisvastuuta koskevien muutoksien kautta. Monennäköisiä mielipiteitä herättäneessä uudistustyössä tulisi mielestäni muistaa että ihmisille tarjottavat palvelut olisi tuotettava nykyistä vahvemmin käyttäjien eikä hallinnollisten rajojen ehdoilla.

Olen viime aikoina pohtinut myös että mitä hyötyä on kunnallisesta itsehallinnosta jos omavaraisuutemme edelleen heikkenee ja riippuvaisuus valtiosta kasvaa? Riippuvaisuuden ovat aiheuttaneet toimintakulujen kasvaminen, verotulojen vähentyminen, velkaantumisen lisääntyminen sekä valtionosuuksien varaan rakentunut kuntatalous. Ongelmat ovat lähes kaikissa kunnissa samat, mutta väestön ikä- ja elinkeinorakenteista sekä erilaisista palvelutarpeista johtuen niiden syyt eroavat maaseutukuntien sekä taantuvien ja kasvavien kaupunkien välillä. Joidenkin mielestä harvaan asutun maaseudun palvelujen rapistuminen koettelee jo perustuslain rajoja, sillä lain mukaan kaikilla suomalaisilla olisi yhdenvertainen oikeus tarvitsemiinsa palveluihin. Käytännössä yhdenvertaisuus ja tasa-arvoisuus tulevat jäämään sekä julkisen että yksityisen sektorin palveluissa harvojen alueiden iloksi, jollei keskittämiseen perustuvaa aluekehityksen suuntaa välittömästi muuteta.

Itse edustan näkemystä jonka mukaan kansalaisten tarvitsemia vaativampia ja taloudellisesti raskaimpia erikoispalveluja voitaisiin suunnitella ja koordinoida nykyistä enemmän myös valtion toimesta. Tätä perustelen sillä että joidenkin toimialojen ammattimaista näkemystä ja kokemusta vaativat nykyjärjestelmät ovat kuntapäättäjien harteilla erittäin haastavia. Päätöksenteossa tarvittavan asiantuntemuksen tulisikin olla riittävän laaja-alaista ja puolueetonta eikä asiantuntijuutta pitäisi korvata politiikalla vielä asioiden valmistelu- ja selvitysvaiheessa. Kansalaisten tasa-arvoisuuteen perustuvaa valtiotason tarkastelua puoltaisi myös se että kunnallisessa päätöksenteossa on aina vaarana että vaikeissa asioissa tunteet ajavat asiantuntemuksen ohitse. Kunnissa päätettävät asiat voisivat jatkossa painottua kuntakohtaisiin perus- ja lähipalveluihin, elinkeino- ja asumispolitiikkaan, kaavoitus- ja ympäristöpolitiikkaan sekä elinympäristön viihtyisyyttä edistävään kehitystyöhön.

Esimerkkinä valtakunnallisesta tasa-arvoisuus ajattelusta käytän terveydenhuoltoa, jonka osalta olen sitä mieltä että kaikilla kansalaisilla on oikeus saada käyttöönsä paras mahdollinen osaaminen ja parhaat hoito-olosuhteet asuinpaikasta riippumatta. Tässä mallissa useammin tarvittavat ja matalaa hoitotasoa vaativat peruspalvelut tarjottaisiin kaikissa asutuskeskittymissä, mutta korkeampaa hoitotasoa ja osaamista vaativat palvelut tuotettaisiin niihin erikoistuneissa huippuyksiköissä. Samalla terveydenhuoltopalveluiden kuntarajat avattaisiin ja tulevaisuutta lähdettäisiin rakentamaan tasa-arvoistavan kansalaisuuden eikä niinkään eriarvoistavan kuntalaisuuden kautta. Kiistämätön tosiasia nimittäin on se että kiristyvän kuntatalouden myötä kaikissa kunnissa ja eri puolilla suomea, palvelutasot eivät tule olemaan tasavertaisia ja vertailukelpoisia. Pahimmassa tapauksessa pääkaupunkiseudun ja muutamien muiden kasvukeskuksien sekä muun maan välille muodostuu näkymätön Berliinin muuri, joka jakaa kansalaiset eriarvoisiksi kuntalaisiksi.